Ekapeliä jee!

Kyllä minua niin rupesi ärsyttämään, kun koululainen sai kotitehtäväksi tehdä pari tasoa Ekapeliä.

Koululaisen käytössä oleva tietokone on hidas ja alkaa aina päivittää jotain, kun sen avaa, joten alkuun pääsemiseenkin meni ainakin vartti. Sitten tunnukset: salasana on väärä. Tilataan uusi salasana. Menee sähköpostiin. Avataan sähköposti. Vaihdetaan salasana sellaiseen, joka painetaan sinne samaan muistiin, joka tyhjenee tähän iltaan mennessä niin kuin ennenkin. Kirjaudutaan sisään. Aletaan ladata uutta peliä, joka onnistuu 80-prosenttisesti, koska jumiutuu siinä vaiheessa. Perutaan lataus ja päätetäänkin pelata sitä jo ladattua peliä, vaikka se onkin liian helppo ja yksinkertainen. Taas pitää kirjautua. Ei tunnista pelinimeä! Yritä keksiä ratkaisu. Hetken miettimisen ja erilaisten kokeilujen jälkeen, päätät perustaa uuden pelihahmon. Eikä mennyt kuin puolisen tuntia...

Ja kaiken tämän aikaa taapero huutaa selän takana huomiota, maitoa, nukkumaan tai sitä, ettei saa syödä pikku-legoja isoveljen huoneen lattialta.

Koululainen pelaa 10 minuuttia, kun on selvittänyt sen kaksi tasoa.

Kirjoittamisen pakko

Jotenkin omia ajatuksiani ja tuntemuksiani on pakko päästä purkamaan ja käsittelemään. Minulle kirjoittaminen on aina ollut tapa helpottaa omaa oloani ja saada ajatuksiin hieman etäisyyttä ja sitä kautta ratkaisuja. Olkoon tämä blogi nykyaikainen päiväkirjani, jossa keskityn vanhemmuuden pohtimiseen, elämän ihmettelyyn, maailman menon hämmästelyyn.

Ajattelin, että saatan lisäillä tänne jonkinlaisia kirja-arvosteluja myös, kun tulee niin paljon luettua nykyään. Kirjoittelin raskausaikanani ajatuksiani ylös paperille. Yritän saada lisättyä ne tekstit tänne.

Katsotaan mitä kaikkea julkaisemisen arvoista meidän elämä sisältää!